YLÖS
Leivonta Reseptit

Semifreddo-marenkikakku

Wohoo, saatiin valkoinen joulu ja pari aurinkoista päivää. Onnellisuus taso lähenteli 100 prosenttia. Lumi ja joulu ovat nyt takanapäin ja on aika siirtyä masu pullollaan uuden vuoden loisteeseen. Tulipahan muuten taas syötyä. Meidän perhe viettää parhaillaan kolme joulua tai ainakin neljä jouluateriaa. Sitä kutsutaan pikemminkin jo hyväksi suoritukseksi, eikö vain? Joulun mässäilyn jälkeen kroppa kaipaa uuden vuoden pöytään freesejä, kevyitä ja helppoja ruokia. Selatessani jouluksi jälkiruoka ideoita törmäsin tähän herkulliseen jäädytettyyn marenkikakkuun soppa365 sivuilla. Tätä oli ihan pakko testata ja voi vitsit ihanaahan se oli. Raikas jälkiruoka sopii joulupöytään, sekä uuden vuoden pirskeisiin mainiosti. Semifreddo-marenkikakku valmistetaan jo edellisenä päivänä pakkaseen ja nostetaan paria tuntia ennen tarjoamista huoneenlämpöön. Resepti saattaa aluksi tuntua hieman pitkältä ja vaikealta, mutta seuraamalla vaiheita huolellisesti ja hörppimällä leivonnan ohessa uudeksi vuodeksi hankittua kuohuviiniä onnistut varmasti. Kakku oli pakkasessa nopeammin, kuin odotin. Jäädykekakku on ihanan kepeä ja näyttävä tarjottava. Makuja ja täytteitäkin voit varioida mieltymysten mukaan, mutta jos pidät kahvista, suklaasta ja marengistä on tämä resepti tehty sinulle.

Resepti –

Marenki

  • 6 valkuaista
  • 2 dl sokeria
  • 1 tl väkiviinaetikkaa
  • 70 g tummaa suklaata

Semifreddo-jogurttitäyte

  • 1 tlk bulgarianjogurttia
  • 6 keltuaista
  • 2 dl maitoa
  • 2 rkl espressopikakahvijauhetta
  • 1 dl vettä
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 dl kuohukermaa
  • 20 g voita
  • 1 tl kardemummaa
  • 3 rkl maissitärkkelystä

Koristeluun

  • suklaatryffeleitä, pähkinöitä, marjoja….

(resepti alunperin – https://www.soppa365.fi/reseptit/jalkiruuat-juhli-ja-nauti-makea-leivonta/jaadytetty-marenkikakku)

Jos käytät tavallista uunia, tee marenkipohjat kahdessa erässä. Laita kiertoilmauuni lämpiämään 100 asteeseen, tavallinen uuni 125 asteeseen.

  1. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Jätä keltuaiset omaan kulhoon odottamaan.
  2. Laita valkuaiset kulhoon ja vatkaa, kunnes vaahto alkaa muodustumaan. Lisää sokeri ja etikka vaahtoon. Jatka vaahdotusta noin 8 min, kunnes vaahto on kiinteää ja kiiltävää, ja vatkaimen ylös nostaessasi vaahtohuiput ovat teräviä.
  3. Peitä 2 peltiä leivinpaperilla. Piirrä papereihin esimerkiksi lautasen avulla 2 ympyrää, (Ø 18 cm.) Voit myös jättää piirtämättä ja mennä silmä pelillä, niinkuin itse tein.
  4. Jaa vaahto neljään osaan ja nostele vaahtoa ympyröiden sisään. Älä vielä levitä vaahtoa.
  5. Paloittele suklaa kulhoon ja sulata vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen.
  6. Valuta suklaa lusikalla valkuaisvaahtokasojen päälle. Tasoita valkuaisvaahtokeot lusikalla ympyröiden kokoisiksi levyiksi. Älä tasoittele liikaa, jotta suklaa jää kauniiksi raidoiksi.
  7. Kypsennä marenkilevyjä kiertoilmauunissa kahdessa tasossa noin 1 1/2 t. Anna jäähtyä.
  8. Valmista täyte. Kumoa jogurtti suodatinpaperilla vuorattuun siivilään. Nosta siivilä kulhon päälle ja jätä valumaan muun täytteen valmistuksen ajaksi.
  9. Mittaa keltuaiset, sokeri, maito, vesi, espressojauhe, kardemumma ja maissitärkkelys kattilaan. Kuumenna seos kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen. Kun ensimmäinen kupla nousee pintaan ja seos muuttuu kiisseliksi, nosta kattila levyltä. Lisää kattilaan voi ja sekoita, kunnes voi on sulanut. Jätä kiisseli jäähtymään. Sekoita seosta muutama kerta kuortumisen ehkäisemiseksi.
  10. Kun seos on jäähtynyt, yhdistä se sekä valunut jogurtti reilun kokoisessa kulhossa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se jogurttiseoksen joukkoon.
  11. Täytä kakku. Nosta marenkilevy tarjoilulautaselle ja levitä päälle osa jogurttitäytteestä. Toista tämä 3 kertaa. Päällimmäiseksi tulee neljäs marenkilevy ja vielä loput täytteestä.
  12. Nosta kakku pakastimeen ja anna jäätyä yön yli.
  13. Ota kakku huoneenlämpöön noin 2 t ennen tarjoilua. Kakku saa olla kylmää mutta ei jäistä.
  14. Koristele suklaatryffeleillä, pähkinöillä tai vaikka puolukoilla.

Odottelen juuri, että lentomme Lissaboniin aloittaa boardauksen. Vietämme sielä seuraavan viikon lomailun merkeissä ja aion tehdä parikin postausta parhaista ruokapaikoista ja kauniista nähtävyyksistä, joten pysykää kuulolla.

Päivittelen aktiivisemmin instagramin puolelle fiiliksiä – @idasfoodjourney_

Loistokasta uutta vuotta kaikille!

x Ida


«

»

2 KOMMENTTIA
  • Kaura
    5 vuotta sitten

    Oi, mikä kakku. Näyttää ihastuttavalta. 🙂

    • Ida Grünn
      5 vuotta sitten
      JULKAISIJA

      Voi kiitoksia kovasti!❤️ Onnellista uutta vuotta!

Vastaa käyttäjälle Kaura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram